Loppu.

Se on loppu ny. Melkein. 3 Päivää. Vikan englannin tunnin päätteeksi lapsetkin sanoivat "hyvästi Riina". Se kyllä kuulosti kauhean tramaattiselta. Eihän tämä nyt niin tramaattista ole. Paluu Suomeen on iloinen asia. Lähtö täältä on kylläkin surullista. Mutta näin se vaan menee.

Päätin nyt vielä kirjoitaa viimeisen tekstin, pika tiivistelmä viime viikoista. Auto sanoi kanssa "se on loppu ny" ja irtisanoi sopimuksen. Onneksi en ole kuitenkaan ihan jalan. Meillä oli loistavat suunnitelmat kavereiden kanssa vikoille viikoille. Lopulta ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Mutta suunnittelu on yliarvostettua. Spontaanius on jees ja in. Ollaan siis kierrelty saarta ympäri ämpäri ristiin rastiin. Ja huomenna kaikki huipentuu (toivottavasti) "Martiniquen ympäri ajoon". Ei mikään kilpailu mutta ajetaan saaren ympäri paivässä ja koluan viimeiset nähtävyydet läpi.

Tänään oltiin merellä kiertelemässä pieniä saarekkeita ja hankkimassa viimeiset rusketukset. Vikat kaksi viikkoa on melkein satanut joten ei ole juuri rusketusta tullut, niin kuin olin suunnitellut. Mutta enköhän vuoden jälkeen täällä auringossa eroa teistä valkonahoista tarpeeksi. Ei vaineskaan, olette hyvän värisiä.

Tänään myös vikaa kertaa kirkossa. Kaverit sanoivatkin että kirkon jälkeen melkein tuntiin minua ei näkynyt kun melkein jokainen tuli toivottamaan hyvää matkaa ja kaikkea. Ja kummasti vaikuttaa että keskiviikkona lentokentällä on puoli kirkkoa saattamassa kun jokainen kysyy monelta lento lähtee. No saa nähä lopulta ketkä ilmestyvät. Ja matkalaukku on taas alkanut hyvää vauhtia täyttyä vaikka lähetin jo hyvän osan edeltäkäsin. No ehkä harrastan kerrospukeutumista kun muutenkin siellä on liian kylmä kun tulen.

Kaiken kaikkiaan on outoa lähteä. En edes tajua sitä vielä. Tämä vuosi on ollut niin jotakin. Odottamatonta. En olisi ikinä pystynyt edes kuvittelemaan. Mutta en huolehdi huomispäivästä koska tiedän ettei sitä tarvitse kohdata yksin. Siksi olenkin iloinen palaamaan vaikka surullinen lähtemään täältä. Jeesus on aina minun kanssani minne menenkin sillä hän varjelee lähtöni ja tuloni, on minun ja meidän kaikkien kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Ja vielä siitä eteenpäinkin.

Joten yritän olla itkemättä liikaa että voin jatkaa itkemistä sitten kun saavun taas Suomeen. Odotan myös nähdä miten lapset reagoi kun lähden. No ehkä ne eivät tajua heti, vasta jälkeen päin. Mutta ennen kaikkea tätä on ollut mahtava 16 kuukautta ja odotan innolla tulevaa. Ja saatan ehkä sittenkin vielä päivittää viimeisiä kuvia. Muutoin niitä voi tulla katsomaan sitten ihan henkilökohtaisesti itse kukin :)