perjantai 9. joulukuuta 2011

Mikä tekee joulun ?

Tällä hetkellä sen näyttää tekevän 40 joulukortin kirjoittaminen (joista jo yli puolet valmiina,mutta osa vielä kaupan hyllyllä) sekä joululaulujen kuunteleminen. Jos teillä ei ole vielä joulu mieltä niin kuunnelkaa raskasta joulua -joululauluja, niistä tulee kummasti joulu mieltä. Käy myös yli 40 vee ihmisille !

Täällä olen miettinyt että täältähän puuttuu kaikki "oleellinen" mikä kuuluu jouluun: lumi, joulutortut,piparit,glöki,joululeipä (vaikka sitä olen saamassa onneksi kohta !),jouluruuat,pimeys että voi laittaa kynttilöitä ja valoja jo päivällä,suomalaiset joululaulut...Mutta jotkin asiat kuitenkin näyttävät löytyvän myös täältä: joulustressi ! Mistä se vaan aina kumpuaa, aivan kuin joulu ei voisi tulla ilman sitä ! Mutta koska minulla ei ole täällä mitään muutakaan perinteiseen suomalaiseen jouluun liittyvää niin en suostu hyväksymään myöskään stressiä. Myöskin joulusiivouksen voisin jättää väliiin. Vaikka hoidan sen autoni kohdalla,voivoi se kyllä tarvitsee kokonaisvaltaista puunausta.

On outoa että näin yhtäkkiä olen alkanut kaipaamaan kaikkea joulujuttuja suomesta. Joulu on aina ollut tärkeä mutta ei se ole ennen hetkauttanut jos en ole ollut Suomessa. Onko tämä jokin ikä juttu että "vanhemmiten" alkaa arvostamaan juuriaan sun muuta ? Ehkä joku viisas osaa vastata siihen. Mutta huomasin että itsenäisyyspäivänä olin kovinkin liikuttunut Suomen itsenäisyydestä ja siitä että olen suomalainen. On hassua että tulee oivallettua tälläisiä asioita aina kun on poissa Suomesta.

Joulu projekti on tässä vielä kesken, huoneen siivousta, asioiden järjestelyjä, hääjuttuja mutta ehkä tämä "joulun tekeminen" on ennemminkin jokin ihmisen ihmeellinen rituaalinen tapa "valmistautua" jouluun. Kun on suorittanut joulusiivoukset,tehnyt piparit ja polttanut viimeisen pellin sekä lähettänyt 100 joulukorttia ja paistanut laatikoita yö myöhälle, voi sanoa että nyt on joulu ! Mutta ei joulu ole meidän tekemisestä kiinni. Vapahtaja näyttää syntyvän joka vuosi meidän uurastamisesta vähät välittämättä. Haluankin toivottaa tämän tekstin mukana rauhallista,mukavaa joulua ja miettikää joulun oikeaa tarkoitusta siellä lumihankien ja jouluruokien keskellä :)

Laitan nyt kuvan meidän ainoasta joulujutusta eli lasten koristelemasta kuusesta. Kkun Sabrina kokosi kuusen ihmettelin että missäs se loppu on, kun se vaikutti niin pieneltä. Hieman säälittävähän tuo on ja voi lapsi parat kun luulevat että tuo on oikea joulukuusi. Ehkä tulevat vielä joku kerta Suomeen ja heille valkenee totuus !